12.9.2011

Asumisesta ja asunnosta

Täällä sitä nyt ollaan, uudessa asunnossamme. Tätä on odotettu. 3 viikon matkailun jälkeen on alkanut nimittäin nyppiä tavaroiden jatkuva säilyttely ja onkiminen matkalaukusta. Miten luksukselta tuntuukaan, kun on jokin paikka, mihin laittaa tavaransa ja mistä ne löytää helposti!! (Tai naisena ainakin arvostan tällaisia asioita. En mene sanomaan tuon kaksilahkeisen, siis J:n puolesta. Se tuntuu viihtyvän hyvin, oli olosuhteet mitkä tahansa, niin kauan kun sillä on ruokaa, läppärinsä ja TV-sarjan dvd-boksinsa.)

Melbournen St. Kildassa sijaitsevan kämppämme vuokrasimme puljulta, joka on erikoistunut reppureissaajien/matkaajien majoittamiseen. Ko. puljun kämpät ovat täysin kalustettuja ja varusteltuja ja ne sijaitsevat hyvissä yhteyksissä. Hyvä puoli on, että vuokra maksetaan viikoittain, eikä meidän tarvinnut sitoutua sen enempään, joten tästä pääsee helposti eroon. Huono puoli on kallis vuokra, joka kustantaa n. 1100 euroa kuussa. Järkyttävää! Sillä rahalla taitaisi saada jo aikamoisen lukaalin yksiön Helsingistä...

 
Sujuu se muutto ratikallakin, kun omaisuus mahtuu kolmeen matkalaukkuun
    
Ratikkamatkailua St. Kildassa. Tämä vihreä ratikka muistuttaa HSL:n vanhempia ratikoita, tosin ruosteet
ulkopinnassa ja sisällä olevat puuelementit paljastavat, että ikää rottelolla taitaa olla hiukan enemmän kuin
stadin vihreällä sukulaistoverilla  

Asuntomme on studio/bachelor pad, jossa on yhdistetty makuuhuone, olohuone ja keittiöalue
  
Keittiö
 
Tämä pieni puhallin on ainoa lämmön lähde

Vessa ja suihku

Mutta niin se vaan on, että täällä vuokrat ovat kalliita. Näyttäisi siltä, että Melbournessa joutuu pulittamaan vähintään 860 e/kk, jos haluaa asua yksiössä järkevien yhteyksien päässä. Jos on sen sijaan valmis jakamaan kämppänsä tai jopa huoneensa muiden asukkien kanssa, voi vuokra puolittua tuosta. Täällä on siis normaalia asua jaetussa kämpässä jopa 40-vuotiaaksi asti. En ole varma, sopisiko sellainen elämäntyyli meille. Aiomme kyllä joka tapauksessa etsiä edullisempaa kämppää, mutta toisaalta emme haluaisi tinkiä sijainnin tai kalustuksen suhteen, ja itselleni on lisäksi tärkeää, että kämpässä ei ole kokolattiamattoa. Ne ovat valitettavan suosittuja täällä, enkä voi käsittää miksi ihmiset haluavat niitä asuntoihinsa, sillä vähääkään allergisille ne ovat sietämättömiä.

Rakentamisen taso on kyllä muutenkin yleensä näin suomalaisen silmin ulkomailla usein melko kehnoa, ja niin on täälläkin. Asunnot ovat huonosti eristettyjä, ja niissä on usein kylmä talvella (onneksi meillä on täällä pieni lämminpuhallin, joka auttaa vähän). Voin myös kuvitella, millaista asunnossamme on kesällä, kun ei ole ilmastointia. Suihkuissa joutuu räpläämään kahta erillistä hanaa, jotta veden saisi sopivan lämpöiseksi (ja lämmintä vettä ei aina tule, ugh...). Ja pahimmillaan lavuaareissa on kaksi eri hanaa kuumalle ja kylmälle, kuten meidän vessassa (naurettavaa, kuka nyt jaksaisi laskea veden lavuaariin ja sitten uittaa kätensä siinä??)

Mutta kyllä tässä kämpässä asuu, ei tässä muuta ongelmaa oikeastaan ole, kuin että vuokra on korkea laatuun nähden (kämppämme oli esim. todella huonosti siivottu kun tulimme. Perustarpeita, kuten esim. pölynimuri, puuttuu vaikka pitäisi olla. Lisäksi jotkut tarvikkeet ovat rikkinäisiä tai likaisia) Huomenna aiomme kyllä valittaa näistä epäkohdista.

Jatkamme todennäköisesti paremman hinta-laatusuhteen kämpän etsimistä, mutta toivomme, että sellainen löytyisi kuitenkin samalta alueelta. Olen itse ainakin todella tykästynyt St. Kildaan! St. Kilda on siis paikallinen ranta-alue, ja täällä on jotenkin ihan omanlaisensa tunnelma (tulee vähän mieleen Miami tai Santa Monica). Ero verrattuna esim. South Yarraan, jossa asustelimme viime viikon, on huima! Ranta on lähellä ja se on upea. Hauska piirre alueessa on Australianvarikset, joita kuulee erityisesti täällä (näyttää samanlaisilta kuin suomalaiset lajitoverinsa, mutta ääntely on raakkumisen sijasta tosi hupaisaa, nasaalia määkinää).

Ihana St. Kilda Beach on aivan yhtä kaunis keväälläkin

Kristallinkirkas vesi on niin kutsuvaa!! Mutta ulkonäkö voi pettää, sillä vesi on vielä jääkylmää
 
Nämäkin palmut voi huijata, mutta oikeasti täällä on ollut aika kylmä viimeviikkoina


2 kommenttia:

  1. moikka!
    hauska lukea teidan ensimmaisia ajatuksia reissusta. samat vesihana- ja lammitysongelmat ovat askarruttaneet chilessakin. take care!
    -Jemi

    VastaaPoista
  2. Terve! Kiva kun tulit vierailemaan blogiimme :) Juu, tuntuu aina melkein kaikkialla ulkomailla reissatessa, ettei asumispuitteet oikein vastaa Suomen tasoa! Mutta kyllä sitä aina selviää. Suihkussa käyminen vain on kaikkein epämiellyttävintä. Pidä kivaa Chilessä ja ollaan taas yhteyksissä!

    VastaaPoista