30.8.2012

Talvireissu Warrnambooliin / A winter roadtrip to Warrnambool

Summary available in English - scroll down to end of post

Kesäkuun alussa (11.6., tarkalleen ottaen) vietettiin Queen's Birthdayta, public holidayta joka sattui oivallisesti maanantaille. Mikäpäs sen parempi ajankohta tehdä pieni roadtrippi (kyllä, minun piti kirjoittaa tästä taannoisesta reissusta jo aiemmin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!) Kohdettakaan ei ollut vaikea valita. Warrnamboolissa ei ollut vielä tullut kunnolla käytyä, varsinkaan sitä etäämmällä, ja kesäkuuhan on valassesonkia täälläpäin kun Southern Right Whales valaat saapuvat Australian rannikolle Antarktikselta. Joten ei kun tien päälle ja valaita bongaamaan!

Warrnambooliin saa ajella hetken, sillä ihan lähellä Melbournea se ei ole. Suorinta moottoritietä saa körötellä n. 270 kilometria tai jos valitsee maisemareitin, voi ajaa Great Ocean Roadia jolloin matkaa Melbournesta kertyy n. 350 kilometria. Me olimme jo ajelleet Great Ocean Roadilla aikaisemmin, joten valitsimme menomatkalle suoremman reitin mutta paluumatkalla pistäydyimme kyllä Otwaysin kansallispuistossa, sillä Victorian ehdottomasti hienompiin lukeutuva kansallispuisto tarjoaa aina uutta ja jännittävää nähtävää.

Tulomatkalla käytiin upeilla Hopkinsin vesiputouksilla, jotka kuuluvat Australian leveimpiin vesiputouksiin. Ne olivat parhaimmillaan näin talven aikaan, kun sadetta on paljon. Lauantaiyö nukuttiin kuin tukit mukavassa ja hyvin lämmitetyssä motellihuoneessa. Aamulla sitten suunnattiin heti Logan's beachille, paikalliselle valaidenbongausrannalle johon on erityisesti rakennettu näköalatasanne valaiden tarkkailua varten. Mutta kurjuus, ei valaita näkyvissä sinä aamuna! Eipä se mitään, olivathan pelkät maisematkin rannalta aika upeat. Rannalta sitten lähimpään turisti-infoon äskettäisiä valasbongauksia tiedustelemaan (turisti-infoista saa usein viimeisimmän tiedon valaiden sijainnista näköhavaintoihin perustuen). Kuulimme, että valaita on kyllä näkynyt Port Fairyssa, mutta ei vielä Warrnamboolissa bongattu. Kuulin myös, että satamarannassa voi nähdä fur sealeja, eli turkishylkeitä (merikarhuja). Sinne siis!


Upea Hopkins falls lähellä Warrnamboolia

Logans Beach, valaidenbongauspaikka Warrnamboolissa.
Valaiden suhteen ei onnistanut!

Warrnamboolin satamaranta on todella kaunis. Siellä on rannan lisäksi kaunis ja jylhä, kallioinen rantakävelyreitti sekä pieni saareke, jossa voi kuuleman mukaan jopa nähdä pingviinejä hämärän aikaan, sekä niitä suojelevia Maremma-koiria! Pingviinejä vastaan ei tullut, mutta turkishylkeiden suhteen meitä onnisti! Heti kun saavuimme rannassa olevalle laiturille, mereltä rupesi lipumaan rantaa kohti ensin yksi turkishylje ja sitten toinenkin. Ja myös pieniä hylkeenpoikasia! Hylkeet tulivat aivan laiturin viereen pyörimään ja ne telmivät vedessä hyväntuulisina. Vaikutti siltä, että ne ihan nauttivat turisteilta ja sataman ihmisiltä saamastaan huomiosta. Tai ehkäpä ne pyörivät rannan tuntumassa kalastajien saaliin jämien toivossa.

Olimme haltioissamme näistä ihanista hylkeistä, ja niiden telmimistä olisi voinut katsella vaikka koko päivän!

Laituri Warrnamboolin satamassa, josta turkishylkeitä bongattiin

Turkishylje/merikarhu ui ensin kaukana ja sitten tuli lähelle ystäviensä kanssa

Ihana hylje!!

Vauvahylje!


Dumppaa tähän kalanjämäsi

Australialaiset rakastavat erilaisia opastekylttejä.
Tässä hauska varoituskyltti satamasta

Käveltyämme vielä rannanviertä pitkin jatkoimmekin sitten matkaa eteenpäin Port Fairyn pikkukaupunkiin, jossa söimme kevyen lounaan. Sieltä jatkoimme vielä etäämmälle Portlandiin, joka on myös hyvä kaupunki valaiden bongaukseen. Harmi kyllä taaskaan ei lykästänyt! Onneksi Portlandissa oli paljon muutakin tekemistä kuin valaiden katselu. Upeita luonnonnähtävyyksiähän siellä riittää. On jylhiä rantakalliomaisemia, turkishyljesiirtokunta sekä kivimuodostelmia. Turkishyljesiirtokunta asustelee omalla saarekkeellaan rannan tuntumassa, ja sinne tehdään turistiretkiä moottoroidulla kumiveneellä. Siirtokunnan voi nähdä vilaukselta myös rannalta jos kävelee n. 5.5 kilometrin pituisen rantakallioreitin.

Meillä oli vähän aikaa, joten päätimme käydä katsomassa geologista kivimuodostelmaa. Muodostelma eli suipot maasta kohoavat kiviputkilot oli nimetty salamyhkäisesti Petrified forestiksi. Petrified forestin alueella tuntui kuin olisi kävellyt kuussa, sillä maanpinta kivikraattereineen muistutti juurikin kuun pintaa.


Lokkeja Warrnamboolin satamalaiturilla

Kallioinen kävelyreitti Warrnamboolin sataman lähettyvillä

Maremma-koirat suojelevat pienellä saarekkeella asustavaa pingviinisiirtokuntaa

Kävelyreitti rannassa

Kävelyreitiltä

Lisää maisemaa kävelyreitillä

Port Fairyssa oli viehättäviä pikku kauppoja

Meat pieta lounaaksi Port Fairyssa

Nähtävyyksiä Portlandissa

Petrified forest -kivimuodostelma Portlandissa

Petrified Forestin alue muistutti mielestäni kuuta

Hauskat varoituskyltit osa 2.

Maanantaina sitten ajelimme Otways-kansallispuiston kautta koukaten takaisin Melbourneen päin. Otwaysissä kävimme parilla vesiputouksilla, Triplet Fallsissa sekä Hopetoun fallsilla. Otwaysin viidakossa saniaispuiden keskellä kävellessä tuntui kiehtovalta, että jossain voi olla niin vihreää keskellä talvea! Sää oli kirkas mutta raikkaan viileä ja mitä oivallisin luontopolulla patikointiin. Jos olisi onnistanut, noissa paikoissa olisi voinut bongata nokkaeläimenkin, mutta useinmiten niitä näkee vain aamuyön hämärinä tunteina. Matkan varrella ohitimme myös paikan, jossa näitä suloisia eläimiä voi kuulemma lähes takuuvarmasti nähdä... jos on liikkeellä aamulla n. kl 5 aikaan. Harmi, en ole ihan niin aamuvirkku, vaikka haluaisinkin nähdä "nokkiksen" ihka elävänä oikeassa elinympäristössään.

Kaikenkaikkiaan roadtrippi oli hyvin onnistunut vaikka emme sitten lopulta valaita nähneetkään. Turkishylkeet sulattivat sydämet sen verran, että valaiden näkemättä jääminen jäi sivuosaan. Ja jäipähän jotain sitten ensi kertaankin, sillä tälle reissulle lähtisin mielelläni uudestaankin!!


Oli pakko pysähtyä Great Ocean Roadin varrella Otwaysille mennessä

Otwaysin metsästä

Metsäpolulla

Näitä kauniita sieniä kasvoi kaatuneessa puunrungossa Otwaysin metsässä

Infokyltti kertoi nokkaeläimistä, joita voi nähdä jos on onnea

Triplet falls

Marriners falls

Summary in English

In the beginning of July Australia celebrated the Queen's Birthday, a public holiday. As the holiday happened to be on a Monday, we decided to utilize the long weekend and drive to Warrnambool. After all, it was the season for whale watching; every year in the winter months the Southern Right Whales migrate from the Antarctic to the warmer waters of Victoria coast. Warrnambool is about 270 km away from Melbourne, or if you take the scenic Great Ocean Road it will be nearly 350 km.

On the way in we saw the magnificient Hopkins falls, then got a great night's sleep at a local motel. Next morning we headed straight to Logan's Beach, Warrnambool's famous whale watching beach with a specially constructed viewing platform. But we didn't get lucky as there were no whales in sight. The beach was quite a beautiful sight even without the whales, I must say. We stopped by the information centre and learned that you could see fur seals at the Warrnambool marina. So it instantly became our next destination!

The Warrnambool marina is beautiful. There is an awesome cliff edge walk along the coast, and you can see the fur seals and even penguins at dusk, as well as the Maremma dogs that protect them. We didn't see any penguins but fur seals we saw indeed! As soon as we walked on the small waterfront we could see them swimming closer to us. They came really close and seemed to enjoy swimming all around us. There were a few adults and a baby seal too. I was enchanted by them, I could have watched them all day along!

Next we headed to Portland via Port Fairy, where we stopped for a brief lunch. You can see whales also in Portland, but we still didn't get lucky. Fortunately there are a lot of other sights there, too. There are great coastal and bushwalks, a fur seal colony and a geological rock formation called the Petrified Forest. We didn't have much time, so we decided to see the  rock formations.

On the way back to Melbourne we drove via the Otways national park, where we saw the Triplet and Hopetoun falls as well as did a few forest walks. It was amazing to walk in the emerald green forest in the middle of the winter! Needless to say, in Finland (my home country) you will not see anything green in the winter. You could've even seen platypuses in some of the places we visited, and one particular spot offers guaranteed sightings IF you are there at around 5 o'clock in the morning. Too bad I'm not that passionate, even though I really want to see a platypus in its natural habitat.

All in all I must say the roadtrip was very much enjoyable despite us not seeing the whales, because the experience of seeing the fur seals offset any dissappointment. And there'll be something to look forward to the next time, since I definitely would like to visit this area again!

6.8.2012

Laskettelua Victorian vuorilla

Urheiluaktiviteettien sarja sai jatkoa viikonloppuisella laskettelureissulla Victorian vuorille, jotka sijaitsevat Melbournesta noin 380 kilometrin ajomatkan päässä. Lukuisten suositusten perusteella laskettelukeskukseksi valitsimme Falls Creekin. Porukka koostui nykyisestä ja entisestä työkaverista sekä muutamasta muusta mukaan eksyneestä kaverista.  Matkaan lähdettiin perjantaina töiden jälkeen kellon neljän aikaan ja majapaikkaamme Mount Beautyyn saavuimme noin yhdeksän maissa. Majapaikaksi valitsimme kaverin kaverin vanhempien alppimajan, jonka saimme käyttöön noin 50 dollarin hintaan per henkilö viikonlopulta. Paikasta oli noin 30 minuutin ajaminen laskettelukeskukseen. Tämä ei kuitenkaan juuri haitannut menoa, sillä yöpyminen keskuksessa maksaa helposti 200-400 dollaria yöltä henkilöltä. Erittäin korkeat hinnat johtuvat 2 kuukauden mittaisesta laskettelusesongista, jolloin rahat on käärittävä toiminnan ylläpitämiseksi. Vuoden muina aikoina asutukset ovat kuulemma tyhjillään.

Kahtaa asiaa osasin reissulta odottaa: reissun jälkeistä erittäin kevyttä lompakkoa ja noin suomen lappia vastaavaa laskettelukokemusta. Molemmat odotukset pitivät paikkaansa erittäin hyvin, sillä rahaa paloi viikonloppuna noin 500 dollaria (425e) sisältäen yöpymisen, ruoat, hissiliput, välinevuokran, pääsylipun vuorille sekä lumiketjut. Ruokailu maksoi paikallisissa pubeissa ja rinteessä noin 20 dollaria (17e) aterialta. Hissiliput 2 päivältä 180 dollaria (155e), kaikki lasketteluvarusteet 140 dollaria, lakisääteiset lumiketjut 50 dollaria ja pääsylippu autolle vuorelle menemiseksi  80 dollaria. Toinenkin oletukseni nappiin, sillä rinteiden jyrkkyydet ja korkeuseros olivat lapin keskivertokeskuksen vertaisia.

Ensimmäinen laskettelupäivämme alkoi melkoisen huonosti sumuisissa merkeissä. Rinteet olivat sumuisia ja laskeminen oli erittäin vaivalloista. Vuorilla kova tuuli ja sumuisuus on melkoisen yleistä. Ei kuulemma ole kovin harvinaista, että koko keskus on suljettu kovan tuulen vuoksi. Erityisen riskialttiiksi sulkemisen tekevät tuolihissit, joita suurin osa hisseistä on.  Sää kuitenkin helpotti iltapäivällä ja pääsimme näkemään vuoren kaikessa kauneudessaan. Eksoottisinta oli lehtipuut, jotka eivät tiputa lehtiä edes talveksi. Vuorella lunta oli noin metrin verran, joten paikoitellen lumipeite oli melkoisen huono. Osa vuoren rinteistä oli vieläkin suljettu, vaikka on paras sesonki. Osaa vuoren rinteistä ei saada auki edes joka vuosi lumen puutteesta johtuen. Lumi on laadultaan suhteellisen vetistä, mutta pehmeätä. Positiivistä on että keli ei mene kylmäksi ja siten rinteet eivät ole jäisiä. Kaiken kaikkiaan lumen laatu on kohtalainen.

Rinteitä löytyi moneen makuun aloittelijoille sopivasta kilpalaskijaan. Mustat rinteet kuitenkin vastasivat Keski-Europpalaisittain punaisia rinteitä. Suomen asteikolla menisivät mustina rinteinä. Rinteiden opastukset olivat jokseenkin sekavia, mutta suunnituksessa auttoivat erittäin avulias hissihenkilökunta.  Henkilökuntaa oli erittäin paljon, minkä seurauksena ihan huvitti. Hissiasemalla oli jopa neljä henkilöä: yksi tarkisti käsiskannerilla lippuja, toinen kysyi  ”how are you?” jokaisen laskun jälkeen, kolmas auttoi tuolihissin kanssa ja neljäs kopissa katsomassa yleistilannetta. Yläasemalla oli tosin vain yksi henkilö, joka heilutti peukkua ja varmisti kaiken olevan kunnossa. Tähän odotettiin vastatattavan käden heilautuksella tai vastaavalla.

Kaiken kaikkiaan hyvä reissu. Rahaa olisi voinut mennä vähemmän ja ehkä seuraavan kerran lasketteluhimon yllättäessä suuntaan isommille rinteille Uuteen-Seelantiin vain hieman suuremmalla rahalla. Siellä laskettelu on paljon edullisempaa ja vuoretkin lähentelevät Alppien tasoa kuulemma. Suomesta en lähtisi tätä lystiä kokeilemaan, mutta Melbournessa asuvalle kokemisen arvoista.

Vuorimaisemaa matkalla Mt Beautyyn

Nelovetoista Volvoa ja suomalaista kuskia (ei kuvassa) luminen tie ei pelottanut

Mt Beautyn kylän suksivuokraam, josta saa myös pakolliset lumiketjut

Mutkaista tietä vuorilla ja lumesta


Päähissin ala-asemalta

Falls Creekin rinnekartta


300 taalan hintaista asutusta vuorilla


Hissit nykyaikaisia ja perinteisiä tuolihissejä



Kaverin kanssa rinteessä



Laaksoon menevä rinne


Lapsille ja aloittelijoillekin löytyy sopivat puitteet


Maisemaa vuoren huipulta


Paikoitellen lumen puute vaivasi


Falls Creekin pato


Siirtymäreitit olivat toimivia

Porukkaa riitti yläasemalla, mutta hissijonoja ei kuitenkaan ollut


5.8.2012

Aussifutista The G:llä

Viime viikolla päätin lähteä tutustumaan lähes kaikkien aussien rakastamaan lajiin aussifutikseen, jota kutsutaan ”footyksi”. Jokaisella australialaisella ja maahanmuuttajalla tulee olla suosikkijoukkue, vaikkei lajista välittäisikään.Tapasin tovi sitten suomalaisen muutaman vuoden maassa asuneen, joka totesi että ilman footyn seuraamista yhteiskuntaan integroituminen hankaloituu. Tämä kommentti oli puolileikillään heitetty, vaikka siinä on jotain perää. Hämmentävintä oli huomata naisten seuraavan lajia lähes yhtä innokkaasti kuin miesten.

Kävin siis kaverini kanssa katsomassa ottelua Melbournen MCG-areenalla. Tätä kenttää kutsutaan myös nimellä ”The G”, joka tullee sanasta Ground. MCG-areena tulee sanoista Melbourne Cricket Ground, sillä kesäaikaan siellä pelataan krikettiä, kun taas talvella pelataan footya. Krikettikenttä on ovaalin muotoinen ehkä noin jalkapallokentän kokoinen. Melbournen toinen iso areena lajin seuraamiseksi on nimetty lentoyhtiön mukaan Etihad stadiumiksi. Sadekelillä kyseinen stadioni on hyvä, sillä katon saa suljettua. Monen paikallisen mielestä autenttinen tunnelma menee pilalle siellä. Etihadin kapasiteetti on noin 50 000 henkeä kun the G vetää yli 100 000 henkeä. Yleisöennätys on noin 130 000 henkeä hengellisessä tilaisuudessa.

Valittu ottelu oli Collingwood vastaan Carlton. Paikalle oli ilmaantunut katsojia noin 76 tuhatta, mikä on tavalliseksi sarjapeliksi hieman keskivertoa enemmän. Tavalliseen otteluun lippu yläkatsomoon kustanti 36 dollaria eli 30 euroa. Hyviin peleihin on vaikea saada lippuja, sillä iso osa paikoista on varattu klubien jäsenille ja kausikorttilaisille. Sen vuoksi kannattaa olla lippujen ostamisen kanssa ajoissa.

Lyhyehkösti pelistä ja sen säännöistä. Kentällä kummaltakin joukkuueella on 18 kenttäpelaajaa. Pelaajat saavat tarvittaessa mennä vaihtoon eikö ole samanlaisia rajoituksia kuten jalkapallossa (soccer). Pelissä pelataan neljä erää (20 min per erä). Kello pysäytetään maalin jälkeen, kunnes peli käynnistetään uudestaan keskialuuelta. Peli aloitetaan viskaamalla jenkkifutiksen muotoinen pallo maahan, josta se kimpoaa korkeuksiin. Pelaajat taistelevat pallon itselleen, minkä jälkeen palloa joko heitetään tai potkaistaan oman joukkueen pelaajalle. Potkaisusyötön onnistuneesta koppaamisesta saa vapaapotkun (potkaistaan käsistä). Pelaajien on tarkoitus tehdä maaleja potkaisemalla pallo vastustajan pylväiden välistä. Pylväitä on neljä eli kolme ns porttia. Tarkoitus on osua keskimmäisestä portista, jolloin jokkue saa kuusi pistettä. Uloimmista porteista saa yhden pisteen. Pallon kuljetuksestä pitää mainita pallon pompauttaminen maahan jokaisen kuljetetun 15 metrin aikana. Sivurajaheitot heittää tuomari päänsä yli selkä kentän suuntaan.Jännänä kuriositeettina pitää mainita kentän juoksupojat, jotka pelin aikana juoksevat välittämässä valmentajien strategiaa kenttäpelaajille. He pukeutuvat kirkkaisiin väreihin, jotteivät joudu pelin tiimellyksen.

Seuraamamme peli päättyi ennakko-odotusten vastaisesti Carltonin hyväksi, minkä seuraksen tekemäni veikkaukset menivät penkin alle. Paikallinen peliyhtiö on TAB, jolla oli kioski areenalla. Veikkasin Collingwoodin tekevän alle 60 pistettä, kun viimeisellä minuutilla kyseinen raja ylittyi ja rahat jäivät saamatta. Kaikesta huolimatta hauska kokemus, jossa oli urheilujuhlan tuntua. Kesäkaudella kirjoittanen samasta paikasta krikettiottelusta samanlaisen katsauksen.

Paikallinen Collingwood kannattaja väliajalla

Pelaajia riittää kentällä 36 hengen verran

Pikkujunnut viihdyttävät yleisöä valiajalla ja totuttelevat pelaamaan ison yleisömäärän edessä

Otteluliput saa ostettua kätevästi Ticketek-palvelusta

The G ottelun jälkeen kaikessa loisteessaan