Kuulumisia ja viikonloppumatkailua osa 2. Phillip Island

Täällä St. Kildassa on juuri nyt kova ukkosmyrsky päällä. Onneksi tällaista ei ole ollut kokoaikaa, itseasiassa suurin osa viikonlopuistamme on ollut kauniin aurinkoisia. Viimeviikonloppu kuului tähän sarjaan, ja lähdimme lauantaina käymään Phillip Islandilla, joka sijaitsee n. parin tunnin ajomatkan päässä Melbournesta etelään. Luulin, että saari olisi melko pieni ja taklattu helposti yhdessä päivässä, mutta väärinpä luulin! Saaren pinta-ala on Wikipedian mukaan n. 100 neliökilometria, ja se on 26 kilometriä pitkä. Se on erityisen tunnettu auringonlaskun aikaan esiintyvistä pikkupingviineistään, ja nämä ovatkin saaren tärkein turistinähtävyys. Saarella on kuitenkin niin paljon muutakin, kuten esim. upeita näkymiä kallioilta, kivoja kävelyreittejä luonnossa, villieläinten ja lintujen bongaamispaikkoja, hienoja rantoja jne.



Havainnollistava kartta retkikohteemme sijainnista on ehkä paikallaan





Ranta ja kävelyreitin alkupiste Phillip Islandilla



Jylhiä maisemia Phillip Islandilla



Meren voimat näyttäytyivät vaikuttavasti Phillip Islandilla




Lokkeja oli, paljon




Aalto törmää rantakivikkoon



Phillip Islandista pohjoiseen sijaitsee myös French Island, joka on kuulemma täynnä koaloita, ja sinne olisi päässyt lautalla Phillip Islandilta, mutta valitettavasti yksi päivä ei riittänyt sinne lähtemiseen, ja niinpä koalat jäivät näkemättä tällä kertaa, sillä Phillip Islandilla niitä emme onnistuneet bongaamaan luonnossa (tosin parissakin eläinpuistossa koaloita olisi saanut nähdä, jos olisi ollut tarpeeksi aikaa ja rahaa). Sen sijaan bongasimme usean wallabyn eli pienikokoisen kengurun elävässä luonnossa, mikä oli jännittävää sekin! Lähimmillään wallabyt loikkivat muutamien metrien päässä meistä. Arkoja eläimiä ovat, mutta yksi niistä jäi tuijottamaan meitä kiinnostuneena, mikä tarjosi oivan valokuvausmahdollisuuden.

Onnistuimme toki bongaamaan myös pikkupingviinejä, jotka ovat kyllä tuttu näky kotialueellammekin. Ihan tosi! Kilometrin päässä nykyasunnoltamme voi nähdä pingviinejä. Ne asustelevat St. Kildan satamalaiturin päädyssä olevissa kallionkoloissa, ja tulevat esiin auringonlaskun aikaan. Lisäksi satamalaiturin päädyssä voi nähdä isokokoisia vesirottia.



Tapasimme wallabyn Phillip Islandilla




Suloinen pikkupingviini Phillip Islandilla




Ja pikkupingviini St. Kildan satamalaiturin kallioilla




Pikkupingviineistä ja vesirotista kertova informaatiotaulu
St. Kildan satamalaiturilla





Sunnuntaina kävimme uudestaan Dandenong Rangesella, koska sinne pääsee helposti ja siellä oli vielä nähtävää. Kävimme mm. William Rickett Sanctuaryssa, eli kiviveistospuutarhassa. William Rickett eli Dandenong-vuorella vuosina 1898–1993, ja hänen patsaansa aiheet ovat hengellisiä tai liittyvät ihmisen ja luonnon yhteiseloon. Patsaat olivat mielestäni todella kauniita! Ne sijaitsivat ulkona keskellä kallioita ja saniaispensaita, eivätkä missään tylsässä museossa. Jotkut patsaista oli muovattu pienikokoisiksi suihkulähteiksi, tai esimerkiksi postilaatikoksi.

Patsas Rickett Sanctuaryllä - tämä oli yksi suosikeistani



Patsas Rickett Sanctuaryssa

 

Tulppaanifestivaalit Dandenongissa (emme käyneet, mutta ihailimme ulkoapäin)



Viikonlopun jälkeen itselläni on jatkunut työnhaku ja J:llä työt normaalisti. Työnhaun suhteen ei ole vieläkään tärpännyt, vaikkakin olen jo käynyt useassa rekrytoimistossa haastateltavana. Lieneekö syy huonossa sanavalmiudessani, kun täällä small talkia tunnutaan harrastettavan enemmän, kuin työhaastatteluissa Suomessa. :/ En ole mikään tuppisuu, mutta en ole koskaan ollut kovin supliikkikaan, varsinkaan jännittävässä tilanteessa. Suurimmalta osin haastattelut ovat olleet helppoja ja "normaaleja", mutta pari kertaa on heitetty käyttäytymistä arvioivia kysymyksiä, joita kammoan, sillä olen todella huono vastaamaan niihin.

Lisäksi Office-osaamistani ja kirjoitusnopeuttani on testattu pariin otteeseen, mistä olen saanut vain erinomaisia tuloksia. Erikoisin kokemus tähän mennessä oli eilen eräässä rekryfirmassa, jossa minun piti katsella 20-minuuttinen Occupational Health & Safety perehdytysvideo, jossa neuvottiin mm. yksityiskohtaisesti vaihe vaiheelta, miten nostaa painavia paperilaatikoita, välttää liukastumista toimistossa, tai mitä tehdä jos työkaveri leikkaa mattoveitsellä haavan käteensä (elävän esimerkin kera - naisen verisestä kädestä herkkähermoinen olisi voinut jo voida pahoin). Minusta kaikista videossa esitellyistä tilanteista selviää maalaisjärjellä, ja koko koulutus tuntui kummalliselta, mutta toisaalta enpä voi sanoa koskaan perehtyneeni toimistotapaturmien vuositilastoihin...

Ensiviikonloppuna muutamme uuteen asuntoon St. Kildassa. Kuvia tulossa!

Viikonloppuretkeilyä

Viimeviikonloppu oli ensimmäinen "autollinen" viikonloppumme, ja siitä piti tietenkin ottaa heti kaikki irti, sillä eihän sitä tiedä, jatkuuko G:n työt ja auton vuokraus enää marraskuun jälkeen. Aamuisen suunnittelun jälkeen päätimme aloittaa tutkimusmatkailun Dandenong Rangesestä, joka on siis suuri kansallispuisto n. 45 minuutin ajomatkan päässä Melbournen keskustasta. Matkaoppaassani vinkattiin aloittamaan retki hassun kuuloisesta Ferntree Gully -kylästä, jonne päätimme sitten suunnata. Onneksi törmäsimme tien varrella Visitors Information Centreiin, jossa hyvin ystävällinen vanha pariskunta antoi meille karttoja ja esitteli paikan tärkeimmät nähtävyydet! Kävi nimittäin ilmi, että siellä on niin paljon tekemistä ja hyviä patikkapolkuja, ettei kaikkea oikein edes ehdi yhdessä päivässä.

Menopelimme Nissan Tiida



Navigaattori pelastaa!



Ehdotan, että Suomeenkin lanseerataan iskulauseet rekisterikilpiin!
Niissähän voisi lukea vaikka "Finland - the land of thousand lakes"



Marssittiin tonne sisälle ja sanottiin, et me tultiin tänne, ei hajuukaan mitä kaikkee
täällä on ja mihin pitäisi mennä. :D Ja apu löytyi!



Aloitimme alueen tutkimisen läheiseltä patikkapolulta, joka kulki saniaisten täyttämän metsän halki. Polun alussa oli piknikpaikka, jossa oli runsaasti eksoottisia lintuja sekä turisteja, jotka syöttivät papukaijoja. Olimme nähneet papukaijoja jo Sinisillä vuorilla (hieno kansallispuisto sekin, Sydneyn lähellä), joten emme olleet niistä kovin ihmeissämme, mutta sen sijaan eräs toinen kohtaaminen metsäpolulla sai ainakin meikäläisen pomppamaan sivuun säikähdyksestä. Polun vierestä kuului nimittäin yhtäkkiä rahinaa, mutta ääntä ei aiheuttanut käärme, vaan hullunkurinen, kissan kokoinen pörheä otus, joka oli puoliksi työntynyt pieneen koloon maassa! Luulimme otusta muurahaiskarhuksi, mutta myöhemmin Google tiesi, että kyseessä olikin nokkasiili eli spiny anteater. Ötökkä nosti vähän väliä päänsä esiin kuopasta tonkimisen lomassa, ja sen naamassa saattoi havaita kummallisen pillin muotoisen "kuonon", jolla se ilmeisesti kaivaa syötävää maankoloista!

Kakadu

Patikkapolku metsän halki

Nokkasiili yllätti polun varressa

Hassun näköisiä saniaisia metsäpolulla

Puun aukossa

Eksoottinen lintu, jonka nimeä en jaksanut googlettaa

Nainen syötti papukaijaa piknikpaikalla

Lisäksi kävimme rhododendropuistossa, jonka taustalla siinsi upeat vuoret. Mutta hienoimmat näkymät säästyivätkin retken viimeiseen etappiin, Burke's Lookouttiin Corhanwarrabul-vuorella. Sieltä avautui henkeäsalpaavan upea maisema laaksoon, ja horisontissa saattoi nähdä Melbournen keskustan pilvenpiirtäjätkin. Todella upeaa!!

Laughing kookaburra Rhododendro-puistossa. Tämän linnun laulu kuulostaa muuten hysteeriseltä
apinan naurulta!! En edes tiennyt, että linnusta voi päästä sellaista ääntä

Rhodopuiston nättiä maisemaa

Kotoisia koivuja, toisella puolella maapalloakin :o

Rhodopuistossa oli paljon nättejä kukkia

Maisemat rhodopuistossa oli upeat

Kukkia rhodopuistossa

Rhodopuistosta tämäkin

On the edge of the world

Maisemaa Corhanwarrabul-vuorelta

Tavattiin symppis kookaburra-lintu myös Corhanwallabul-vuorella

Sunnuntaina ajelimme J:n työpaikan lähellä olevaan, isoon Direct Factory Outlet (DFO)-ostoskeskukseen, josta tuli ostettua joitakin vaatteita sekä lenkkitossut. Tämän jälkeen ajelimme lähellä olevaan, rannalla sijaitsevaan Sandringhamiin. Kävelimme Brighton beachillä, jossa pääsin keräämään simpukoita, sillä ranta oli niitä pullollaan ja siitäkös olin ihastuksissani! (Olen saanut joskus lempinimeksi "Niiskuneiti", koska minulla on kuulemma samanlainen otsatukka ja obsessio "näkinkenkiin")

Rantaviivaa riittää tuolla alueella useamman rupeaman verran, ja käväisimme myös Half Moon Bayllä ihailemassa kauniita maisemia. Päivän kruunasi juoksulenkki kotialueemme St. Kildan rannalla, samaan aikaan kun kirkkaanoranssi aurinko laski horisontissa ja kaupungin valot kimmelsivät taustalla kohoavissa pilvenpiirtäjissä. Mikä upea viikonloppu!

Brighton beachin kävelyreitillä oli hauskoja koristelaattoja

Brighton beachin kävelyreitti

Half moon bay

Hauskoja värikkäitä pukukoppeja Dendy beachillä

Simpukoita Brighton beachillä

Ensimmäinen työhaastattelu, ensimmäinen työpäivä

Tänään oli H:n ensimmäinen face-to-face työhaastattelu ja J:n ensimmäinen työpäivä.

Miten H:lla meni? No, ennen haastattelua olin tietenkin todella hermostunut. Googletin haastatteluvinkkejä etukäteen netistä, ja koska minua oli varoiteltu aiemmin Australian konservatiivisesta pukukoodista, puunasin itseni aamulla viimeisen päälle. Puin parhaiten istuvan (ja ainoan mukana tuomani) jakkupuvun päälleni, tein siistin meikin ja kieritin hiukset sliipatulle nutturalle, johon suihkutin liikaa hiuslakkaa. Mietin mahdolliset haastattelukysymykset ja vastaukset niihin tarkkaan etukäteen, ja kirjasin ne ylös pieneen vihkoon. Lähdin kotoa kiireessä, ja hyppäsin ratikkaan, joka ajoi vajaassa vartissa keskustaan.

Kävellessäni keskustan Collins Streettiä pitkin haastattelupaikkaani kohti, jännitykseni huipentui. Ei hemmetti! Siinä minä olin, toisella puolen maapalloa Suomesta katsottuna, vieraskielisessä ympäristössä, keskellä vierasta kaupunkia ja vieraita ihmisiä. Kadulla käveli vastaan sieviä aasialaisia naisia ja kiireisiä bisnesmiehiä puvuissaan ja kravateissaan.  Kaikki tuntui niin erilaiselta, kun viimeksi työhaastatteluun mennessä - olinhan silloin kotoisessa Stadissa, jossa vastaantulijatkin ovat ihan eri näköisiä: tuulipukukansaa, tavallisia tallaajia. Nyt olin keskellä suurkaupungin bisnesydintä, ja tunsin oloni hölmöksi matkalla likaantuneessa vapaa-ajan kevättakissani. Sulloin takin kiireesti reppuun, ennen kuin menin vastaanottoon.

Melbournen keskustaa (tämä ei tosin ole Collins streetiltä)

Haastattelu oli rekrytoimiston kanssa, ja liittyi väliaikaisiin rutiininomaisiin toimistotyöpositioihin, joihin olin hakenut. Kuvittelin, että rekrytointikonsultti haastattelisi minut henkilökohtaisesti ja tenttaisi kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta kun minut tultiin hakemaan, tajusin äkkiä, ettei minua haastateltukaan henkilökohtaisesti. Huoneeseen kutsuttiin myös kolme muuta henkilöä, ja huomasin olevani ainoa jakkupukuun pukeutunut. Itseasiassa muut haastateltavat olivat suorastaan nuhjuisen näköisiä! Pojilla oli farkut ja t-paita, toisella heistä tukka ponnarilla ja lävistyksiä korvassa. Eräällä tytöllä oli puolestaan pörrööntynyt, hippimäinen lettikampaus ja farkkutakki. Mitä ihmettä??

Kävikin ilmi, että olin kutsuttu kollektiiviseen "rekisteröintitilaisuuteen" muiden working holiday -viisumilla töitä hakevien kanssa. Muut hakijat olivat Irlannista ja Ranskasta. Ja he hakivat varastotöitä. Hippimäiselle tytölle ilmeisesti kelpasi kaikki. Hän asui vielä reppureissaajahostellissa ja oli vasta saanut kännykkäliittymänsä avattua tunti sitten. No, eipä siinä mitään- täytimme blanketteja ja meidät haastateltiin yksitellen. Haastattelija - tummaihoinen, siististi pukeutunut, nauravainen nuori nainen - kertoi, että toimistotyötä on paljon, ja että mahdollisista paikoista ilmoitetaan n. 1-2 viikon sisällä. Jos sopiva paikka löytyisi, saisin tekstiviestin, jossa kerrotaan position nimi, tuntipalkka, sijainti ja aloitusajankohta. Siihen pitäisi vastata yksinkertaisesti "yes" tai "no".

Olipahan sekin kokemus. Ei varmaankaan mitään kovin aivoja vaativaa, tai paria viikkoa pitempää positiota kannata odottaa, mutta jos sieltä töitä löytyy, niin se riittää minulle. Kunhan alkuun pääsisi!

J:n työpäivästä ei voi kuulemma paljon kertoa, koska blogimme on julkinen, mutta no, sen voin ainakin sanoa että olin tyytyväinen että sain mieheni yhtenä kappaleena takaisin! Huh. Nimittäin J nouti työsuhdeauton tänään ja ajoi sillä parikymmentä kilometriä kaupungin ulkopuolella sijaitsevasta työpaikastaan kotiin, eikä onneksi joutunut sen kummempiin kommelluksiin vasemmanpuolisesta liikenteestä huolimatta. Niin, täällä siis ajetaan väärällä puolella tietä, ja itse en ainakaan ole varma, selviytyisinkö risteyksistä ja liikenneympyröistä yhtenä kappaleena! Mutta J selvisi ja selvisi ilmeisesti sakoittakin, eikä sekään ole itsestään selvyys, sillä liikennekameroita on täällä kuulemma kuin sieniä sateella ja pikavoitto napsahtaa, jos ajaa vain 3 km/h ylinopeutta.

[tähän tulisi kuva autostamme, jos olisin ottanut sellaisen... Coming soon!]

Asumisesta ja asunnosta

Täällä sitä nyt ollaan, uudessa asunnossamme. Tätä on odotettu. 3 viikon matkailun jälkeen on alkanut nimittäin nyppiä tavaroiden jatkuva säilyttely ja onkiminen matkalaukusta. Miten luksukselta tuntuukaan, kun on jokin paikka, mihin laittaa tavaransa ja mistä ne löytää helposti!! (Tai naisena ainakin arvostan tällaisia asioita. En mene sanomaan tuon kaksilahkeisen, siis J:n puolesta. Se tuntuu viihtyvän hyvin, oli olosuhteet mitkä tahansa, niin kauan kun sillä on ruokaa, läppärinsä ja TV-sarjan dvd-boksinsa.)

Melbournen St. Kildassa sijaitsevan kämppämme vuokrasimme puljulta, joka on erikoistunut reppureissaajien/matkaajien majoittamiseen. Ko. puljun kämpät ovat täysin kalustettuja ja varusteltuja ja ne sijaitsevat hyvissä yhteyksissä. Hyvä puoli on, että vuokra maksetaan viikoittain, eikä meidän tarvinnut sitoutua sen enempään, joten tästä pääsee helposti eroon. Huono puoli on kallis vuokra, joka kustantaa n. 1100 euroa kuussa. Järkyttävää! Sillä rahalla taitaisi saada jo aikamoisen lukaalin yksiön Helsingistä...

 

Sujuu se muutto ratikallakin, kun omaisuus mahtuu kolmeen matkalaukkuun

    

Ratikkamatkailua St. Kildassa. Tämä vihreä ratikka muistuttaa HSL:n vanhempia ratikoita, tosin ruosteet
ulkopinnassa ja sisällä olevat puuelementit paljastavat, että ikää rottelolla taitaa olla hiukan enemmän kuin
stadin vihreällä sukulaistoverilla  



Asuntomme on studio/bachelor pad, jossa on yhdistetty makuuhuone, olohuone ja keittiöalue

  

Keittiö

 

Tämä pieni puhallin on ainoa lämmön lähde



Vessa ja suihku



Mutta niin se vaan on, että täällä vuokrat ovat kalliita. Näyttäisi siltä, että Melbournessa joutuu pulittamaan vähintään 860 e/kk, jos haluaa asua yksiössä järkevien yhteyksien päässä. Jos on sen sijaan valmis jakamaan kämppänsä tai jopa huoneensa muiden asukkien kanssa, voi vuokra puolittua tuosta. Täällä on siis normaalia asua jaetussa kämpässä jopa 40-vuotiaaksi asti. En ole varma, sopisiko sellainen elämäntyyli meille. Aiomme kyllä joka tapauksessa etsiä edullisempaa kämppää, mutta toisaalta emme haluaisi tinkiä sijainnin tai kalustuksen suhteen, ja itselleni on lisäksi tärkeää, että kämpässä ei ole kokolattiamattoa. Ne ovat valitettavan suosittuja täällä, enkä voi käsittää miksi ihmiset haluavat niitä asuntoihinsa, sillä vähääkään allergisille ne ovat sietämättömiä.

Rakentamisen taso on kyllä muutenkin yleensä näin suomalaisen silmin ulkomailla usein melko kehnoa, ja niin on täälläkin. Asunnot ovat huonosti eristettyjä, ja niissä on usein kylmä talvella (onneksi meillä on täällä pieni lämminpuhallin, joka auttaa vähän). Voin myös kuvitella, millaista asunnossamme on kesällä, kun ei ole ilmastointia. Suihkuissa joutuu räpläämään kahta erillistä hanaa, jotta veden saisi sopivan lämpöiseksi (ja lämmintä vettä ei aina tule, ugh...). Ja pahimmillaan lavuaareissa on kaksi eri hanaa kuumalle ja kylmälle, kuten meidän vessassa (naurettavaa, kuka nyt jaksaisi laskea veden lavuaariin ja sitten uittaa kätensä siinä??)

Mutta kyllä tässä kämpässä asuu, ei tässä muuta ongelmaa oikeastaan ole, kuin että vuokra on korkea laatuun nähden (kämppämme oli esim. todella huonosti siivottu kun tulimme. Perustarpeita, kuten esim. pölynimuri, puuttuu vaikka pitäisi olla. Lisäksi jotkut tarvikkeet ovat rikkinäisiä tai likaisia) Huomenna aiomme kyllä valittaa näistä epäkohdista.

Jatkamme todennäköisesti paremman hinta-laatusuhteen kämpän etsimistä, mutta toivomme, että sellainen löytyisi kuitenkin samalta alueelta. Olen itse ainakin todella tykästynyt St. Kildaan! St. Kilda on siis paikallinen ranta-alue, ja täällä on jotenkin ihan omanlaisensa tunnelma (tulee vähän mieleen Miami tai Santa Monica). Ero verrattuna esim. South Yarraan, jossa asustelimme viime viikon, on huima! Ranta on lähellä ja se on upea. Hauska piirre alueessa on Australianvarikset, joita kuulee erityisesti täällä (näyttää samanlaisilta kuin suomalaiset lajitoverinsa, mutta ääntely on raakkumisen sijasta tosi hupaisaa, nasaalia määkinää).

Ihana St. Kilda Beach on aivan yhtä kaunis keväälläkin



Kristallinkirkas vesi on niin kutsuvaa!! Mutta ulkonäkö voi pettää, sillä vesi on vielä jääkylmää

 

Nämäkin palmut voi huijata, mutta oikeasti täällä on ollut aika kylmä viimeviikkoina

Australian talous on valintojen edessä

Ajattelin hieman tutustua talousmiehenä ja yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneena paikallisiin tapahtumiin sanomalehtien ja netin avustuksella. Tarkoituksena on seurata tapahtumia aktiivisesti täällä ja jakaa havaintoja myös teille lukijoille.

Australia on pinta-alalla mitattuna hyvin suuri maa ja väkiluvulla mitattuna pieni.  Australian mantereella kun on vain noin 21.5 miljoonaa ihmistä ja niistäkin yli puolet asuu idän rannikkokaupungeissa. Talousalueena Australia on suhteellisen mitätön, vaikka sen BKT on henkeä kohti suurempi kuin Suomessa, Saksassa tai Ranskassa. Sen suurimmat vientituotteet ovat villa, kivihiili, vehnä, koneet ja kulta. Australian suurimmat vientituotteet ovat siis peräisin kaivosteollisuudesta ja maanviljelystä.  Australia on rikas länsimaa, jossa elintaso on hyvä kuten Euroopassa.  Australian tekee poikkeukselliseksi sen mittavat luonnonvarat.

Tämä oli pohjatietoa tällä hetkellä käytävälle kuumalle keskustelulle talouden tilanteesta. Australian talous on mittavissa ongelmissa talouden kahtiajaon vuoksi. Kaivosteollisuuden vanavedessä tulevat yhtiöt porskuttavat ja kiihdyttävät dollarin arvon nousua, mikä on omiaan heikentämään edelleen rikkaan länsimaan suhteellisen heikkoa vientiteollisuuden kilpailukykyä. Suuri kysymys kuuluukin, että miten Australian tulee suojata tai tukea teollista tuotantoaan. Paraikaa Australiassa suljetaan terästehtaita ja muita teollisuuslaitoksia, jotka tuottavat jalostusarvoa pelkän malmin louhinnan päälle. Onko Australia kykenevä ainoastaan lähettämään malmeja Kiinaan ja olemalla siten arvoketjuissa koiran roolissa? Australialla on vahvat perinteet  tukea omaa tuotantoaan asettamalla tuontitavaralle kovat tullit. Tämä protektionismi on omiaan heikentämään paikallisten yritysten kilpailukykyä globaaleilla markkinoilla. Polttavan kuuman aiheen  vastapuolina ovat vapaakaupan kannattajat ja protektionistit.

Vuonna 2009 valtio tuki teollista tuotantoa 17,3 miljardilla aussidollarilla erilaisilla tavoilla. Teolliselle tuotannolle tämä tuki oli suuruudeltaan noin 4,5 prosenttia tuotannon arvosta. Agrikulttuurituotteet ovat myös vahvasti tuettuja. Vielä 2000-luvun alussa hedelmien tuotannon ja karjankasvatuksen uskottiin pelastuvan Aasian hurjan kasvun ansiosta, mutta toisin näyttää käyneen. Aasiassa ja etenkin Kiinassa tuontiruoan kysyntä on kasvanut lähes 10 prosentin vuosivauhtia 2000-luvulla, mutta Australian vienti Aasiaan on pysynyt samana. Tätä heikkoa vientiä on edesauttanut dollarin arvonnousu. Tällä hetkellä näyttää siltä, että vientiä on tulevaisuudessakaan vaikea saada nousuun.

Tämän hetkisenä yhtenä esimerkkinä kovasta oman tuotannon tukemisesta mainitakoon  12 sukellusveneen valmistaminen Australiassa. Valtio aikoo ostaa  sukellusveneet Australialaiselta yhtiöltä, vaikka vastaavat sukellusveneet olisi mahdollista ostaa jenkeistä puolella hintaa säästäen useita miljardeja. Veronmaksajille melkoisen kallista tukitoimintaa pitkässä juoksussa.

Tällaisten tukitoimien ja tullien ylläpito ei edistä tehokkuuden kasvattamista, minkä seurauksena paikallisten yritysten kilpailukyky heikkenee edelleen. Veronmaksajat eli tavallinen kansa pääsee maksajan rooliin yrittäessään pitää ulkomaiset toimijat poissa markkinoilta. Hyvänä esimerkkinä on H:n mainitsemat  27 dollarin kilohintaiset banaanit. Costa Rican banaanit maksavat muistikuvieni mukaan Suomessa 3 dollaria kilolta.

Aussidollarin vahvistuminen euroa vastaan on ollut todella rajua.

Eipä varmaan vienti ole helppoa jenkkeihinkään.