5.8.2012

Aussifutista The G:llä

Viime viikolla päätin lähteä tutustumaan lähes kaikkien aussien rakastamaan lajiin aussifutikseen, jota kutsutaan ”footyksi”. Jokaisella australialaisella ja maahanmuuttajalla tulee olla suosikkijoukkue, vaikkei lajista välittäisikään.Tapasin tovi sitten suomalaisen muutaman vuoden maassa asuneen, joka totesi että ilman footyn seuraamista yhteiskuntaan integroituminen hankaloituu. Tämä kommentti oli puolileikillään heitetty, vaikka siinä on jotain perää. Hämmentävintä oli huomata naisten seuraavan lajia lähes yhtä innokkaasti kuin miesten.

Kävin siis kaverini kanssa katsomassa ottelua Melbournen MCG-areenalla. Tätä kenttää kutsutaan myös nimellä ”The G”, joka tullee sanasta Ground. MCG-areena tulee sanoista Melbourne Cricket Ground, sillä kesäaikaan siellä pelataan krikettiä, kun taas talvella pelataan footya. Krikettikenttä on ovaalin muotoinen ehkä noin jalkapallokentän kokoinen. Melbournen toinen iso areena lajin seuraamiseksi on nimetty lentoyhtiön mukaan Etihad stadiumiksi. Sadekelillä kyseinen stadioni on hyvä, sillä katon saa suljettua. Monen paikallisen mielestä autenttinen tunnelma menee pilalle siellä. Etihadin kapasiteetti on noin 50 000 henkeä kun the G vetää yli 100 000 henkeä. Yleisöennätys on noin 130 000 henkeä hengellisessä tilaisuudessa.

Valittu ottelu oli Collingwood vastaan Carlton. Paikalle oli ilmaantunut katsojia noin 76 tuhatta, mikä on tavalliseksi sarjapeliksi hieman keskivertoa enemmän. Tavalliseen otteluun lippu yläkatsomoon kustanti 36 dollaria eli 30 euroa. Hyviin peleihin on vaikea saada lippuja, sillä iso osa paikoista on varattu klubien jäsenille ja kausikorttilaisille. Sen vuoksi kannattaa olla lippujen ostamisen kanssa ajoissa.

Lyhyehkösti pelistä ja sen säännöistä. Kentällä kummaltakin joukkuueella on 18 kenttäpelaajaa. Pelaajat saavat tarvittaessa mennä vaihtoon eikö ole samanlaisia rajoituksia kuten jalkapallossa (soccer). Pelissä pelataan neljä erää (20 min per erä). Kello pysäytetään maalin jälkeen, kunnes peli käynnistetään uudestaan keskialuuelta. Peli aloitetaan viskaamalla jenkkifutiksen muotoinen pallo maahan, josta se kimpoaa korkeuksiin. Pelaajat taistelevat pallon itselleen, minkä jälkeen palloa joko heitetään tai potkaistaan oman joukkueen pelaajalle. Potkaisusyötön onnistuneesta koppaamisesta saa vapaapotkun (potkaistaan käsistä). Pelaajien on tarkoitus tehdä maaleja potkaisemalla pallo vastustajan pylväiden välistä. Pylväitä on neljä eli kolme ns porttia. Tarkoitus on osua keskimmäisestä portista, jolloin jokkue saa kuusi pistettä. Uloimmista porteista saa yhden pisteen. Pallon kuljetuksestä pitää mainita pallon pompauttaminen maahan jokaisen kuljetetun 15 metrin aikana. Sivurajaheitot heittää tuomari päänsä yli selkä kentän suuntaan.Jännänä kuriositeettina pitää mainita kentän juoksupojat, jotka pelin aikana juoksevat välittämässä valmentajien strategiaa kenttäpelaajille. He pukeutuvat kirkkaisiin väreihin, jotteivät joudu pelin tiimellyksen.

Seuraamamme peli päättyi ennakko-odotusten vastaisesti Carltonin hyväksi, minkä seuraksen tekemäni veikkaukset menivät penkin alle. Paikallinen peliyhtiö on TAB, jolla oli kioski areenalla. Veikkasin Collingwoodin tekevän alle 60 pistettä, kun viimeisellä minuutilla kyseinen raja ylittyi ja rahat jäivät saamatta. Kaikesta huolimatta hauska kokemus, jossa oli urheilujuhlan tuntua. Kesäkaudella kirjoittanen samasta paikasta krikettiottelusta samanlaisen katsauksen.

Paikallinen Collingwood kannattaja väliajalla

Pelaajia riittää kentällä 36 hengen verran

Pikkujunnut viihdyttävät yleisöä valiajalla ja totuttelevat pelaamaan ison yleisömäärän edessä

Otteluliput saa ostettua kätevästi Ticketek-palvelusta

The G ottelun jälkeen kaikessa loisteessaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti