3.1.2012

Joulu vuorilla ja Uusi vuosi rannalla / Christmas at the mountains and New Year at the beach

Summary available in English - Scroll down to end of post

Lomat ovat nyt auttamatta ohi ja tänään oli pakko taas palata töihin mukavan ja pitkän uudenvuodenviikonlopun jäljiltä. Täällä kesä on päässyt jo hyvään vauhtiin, ja helteet ovat hellineet sekä joulun että uudenvuoden aikaan. Itse asiassa eilen elohopea kohosi jopa 40:een asteeseen (jossain päin Victoriaa jopa kait 43:een), että vähempikin helle kyllä näin suomalaisena riittäisi!! Tosin Melbournessa lämpötila heittelee päivän mittaan kovasti, ja lisäksi pieni tuulenvire sai aikaan sen, että ulkona sentään pystyi olemaan ilman tunnetta, että olisi saunassa.

Me kävimme rannalla kolmeen otteeseen pitkän viikonlopun aikana, ja eiliselle keikalle olimme onneksi jo ostaneet täällä ilmeisesti yleisen rantateltan, joka on melko välttämätön paahteessa selviämiseen. Täällä kun aurinko kirjaimellisesti sanoen polttaa; itselleni tuli ainakin se tunne jo muutaman minuutin suorassa paisteessa seisomisen jälkeen, vaikka iho oli kyllästetty 30-suojakertoimella. Onneksi mereen pulahtaminen viilentää. Merivesi oli tosiaan aika viileähköä, mutta rannassa ja pinnalla mukavan lämmintä.


Teltta suojasi paahteelta Edithvalen rannalla eilen

Joululomalla olimme kaukana Melbournen ja sen lähiympäristön rannoista, sillä ajoimme n. 250 kilometria Melbournesta länteen Grampians-kansallispuistoon. Tulomatkalla kuljimme historiallisen kultabuumikylän Ballaratin kautta, jossa näimme mm. kivan kasvitieteellisen puutarhan, ja Hannu Hanhi eli J löysi maasta kolmen sentin kolikon vuodelta 1927! 


Ballaratin kauniista kasvitieteellisestä puutarhasta

Grampiaaneilla yövyimme 2 ensimmäistä yötä läheisessä Stawell-nimisessä pikkukylässä, ja viimeisen yön Hamiltonissa Grampiaaneista etelään. Yleisin turistien majoitusvalinta ko. alueella on Grampiansien sydämessä sijaitseva Halls Gap, mutta siellä on täyttä ja kallista, koska kaikki haluavat sinne. Stawell oli mielestämme erinomainen valinta ja mukavassa motellissamme oli puhdas ja lämminvetinen uima-allas, joka oli ihana lisä!

Grampiaaneilla ja motelleissamme näkyi roadtrippimme aikana lähinnä vain aasialaisia joulupyhistä johtuen, mikä tuntui hassulta. Hassua, joskaan ei yllättävää oli myös se, että kaikki ravintolat olivat kiinni joulupäivänä ja tapaninpäivänäkin vain muutamat auki! Ruuan saaminen osoittautui siis haasteelliseksi, ja niinpä jouluateriamme koostui lopulta vain Mc Donald'sin eväistä, eli purilaisista ja salaatista sekä nuudeleista, sämpylöistä ja hedelmistä. Jouluisinta ruokavaliossamme kenties oli piparkakut, tai pikemminkin piparkakkutalon osaset, jotka olin ostanut Ikeasta. Oli tämä muutenkin omanlaisensa joulu, joten ei ruualla niin väliä (ja totta puhuen en ole muutenkaan hirveä suomalaisen jouluruuan fani, joskin rakastan piparkakkuja, tähtitorttuja ja joulupuuroa!). Olimme tyytyväisiä, että meillä oli sentään jotain ruokaa ja ehdimme ostaa ne purilaiset ja nuudelit ennen kuin viimeisimmätkin kaupat menivät kiinni!


Jouluateria ei ollut kovin jouluisa

Ei ollut tähtitorttuja, mutta oli näitä Cadburyn tähtileivoksia, jotka olivat aika hyviä!

Kaiken kaikkiaan Grampiaanit olivat varmaankin suosikkiroadtrippini tähän mennessä. Näkymät olivat huikeita: kävimme mahtavalla Boroka-näköalapaikalla, ja kävelimme auton pysäköintipaikalta 2 kilometriä Mt. Williamin huipulle. Lisäksi näimme mahtavia vesiputouksia sekä ison lauman kenguruita maleksimassa laiskasti aukealla nurmikolla kävelyreitin varrella. Todella mahtavaa!! Viimeisenä päivänä tutustuimme myös Hamiltonin lähimaastossa sijaitsevaan, tuliperäiseen Mt. Napier -vuoren alueeseen ja näimme mm. laava"kupruja" sekä laavaluolia.


Boroka lookout

Grampiaanien luonto on sykähdyttävän hienoa

Yhdellä monista näköalapaikoista

McKenzie-vesiputous

McKenzie, kaunein vesiputous ikinä!

Taas McKenzieltä

The Giant Koala -turistirysä Grampians Roadin varrella

Laiskat kengurut makoilivat nurmikolla

Mt. Williamin huipulla

Taas Mt. Williamin huipulta

Maisemaa matkalla huipulle

Huipulle noustiin ja laskeuduttiin päällystettyä asfalttitietä pitkin

Byaduk-laavaluolat Hamiltonin lähellä Grampiaaneista etelään

Seuraavaa roadtrippiä tai lomaa emme ole vielä suunnitelleet, mutta tulin tänään sentään tietoiseksi, että tässä kuussa on vielä yksi yleinen vapaapäivä, Australia Day. Australiapäivä on vuotuinen juhlapyhä, jolla ilmeisesti juhlistetaan Eurooppalaisten siirtolaisten rantautumista Sydney Coveen vuonna 1788. Tänävuonna se sattuu torstaille, joten täytyypä harkita perjantain ottamista vapaaksi monen muun tavoin.


Summary in English

Now the holidays are sadly over and today we had to return to work after a long New Year's weekend. The weather has been perfect during the holiday season, although I must say as a Finn that 40 degrees is a bit too much. We spent the long weekend on beaches in nearby areas, and luckily like many of the locals we had a sun shelter yesterday when the weather was at its hottest! It is rather essential, since the sun here is so hot it feels it burns your skin even though you have stood in the sun just for a couple of minutes with 30+SPF on your skin.

During the Christmas holidays we did a roadtrip to the Grampians, and it was awesome. We stayed overnight in Stawell and Hamilton, which were good choices, since they were not nearly as crowded and expensive as the popular tourist destination Halls Gap. Funnily most of the people we came across were only Asians, since all the westerners were celebrating Christmas. It was very hard to find food to eat, since all the restaurants were closed on Christmas Day and even on Boxing Day only a few were open. Thus our Christmas meal consisted of Mc Donald's burgers and salads, noodles, bread rolls and fruit. The most Christmasy food was the Swedish gingerbreads I bought from Ikea. Oh well! It was a one-of-a-kind Christmas anyway, so it didn't really matter we did not get to eat the conventional Christmas foods (and to be honest I'm not that much of a fan of Finnish Christmas foods, except for the gingerbreads, star-shaped filled puff pastries and rice gruel).

All in all I must say the Grampians was one of my favourite roadtrips so far. The views from Boroka lookout and Mt. William were amazing! We also saw some fabulous waterfalls, lazy kangaroos out in the open, and volcanic remnants of Mt. Napier close to Hamilton. I'm really looking forward to the next roadtrip/holiday although we haven't made any plans yet. Luckily we have the Australia Day this month, and I'm considering taking the Friday off as many do.

1 kommentti: